Yritys

Kymppi­rakenne Oy

Kymppirakenne Oy toimii jo 45 vuoden kokemuksella. Rakennusliike perustettiin 1975 – historiaa löytyy siis pidemmältä ajalta kuin monilta muilta alan suurjättiläisiltä.

Yritys

Laatua rakentaen – seuraavatkin 45 vuotta

Kymppirakenne on taloudellisesti vakaa ja menestynyt: yhtiön liikevaihto ja tulos ovat kasvaneet viime vuosina merkittävästi. Uusi kasvustrategia otettiin käyttöön vuonna 2020, ja tavoitteinamme on kasvattaa liikevaihtomme 20 miljoonaan euroon ja laajentaa toimintaamme Varsinais-Suomeen ja Pirkanmaalle. Yrityksen uuteen kasvustrategiaan tuovat osaamisensa tiimimme uudet kokeneet jäsenet.

Jo vuosikymmenten ajan Kymppirakenteelle tärkeitä asioita ovat olleet aikatauluissa pysyminen ja kustannusten hallinta, joista todisteena ovat noin 250 kappaletta asiakkaille ja rakennuttajille ajallaan luovutettua kohdetta sekä sadoissa rakentamissamme kodeissa asuvat tyytyväiset asukkaat.

Osaava ja sitoutunut henkilöstö

Kymppirakenteessa yhdistyvät menestyksekkäästi uudenaikainen visio ja vahva kokemuspohja. Kuluneen 45 vuoden aikana yrityksessä on toiminut ainoastaan kolme eri toimitusjohtajaa, ja työntekijöidemme työsuhteen kesto keskimäärin ylittää 10 vuotta – tämä todistaa, että pitkään yhdessä työskennellyt henkilökunta on resursseistamme tärkein, ja siitä haluamme pitää hyvää huolta.

Yrityksellämme on noin 30 hengen osaava, sitoutunut ja motivoitunut henkilökunta. Ylläpidämme henkilökuntamme osaamista säännöllisillä koulutuksilla, jotta olemme aina ajan tasalla taloteknisen alan muutoksista ja tulevaisuuden tuulista.

Projektin kulku asiakkaan näkökulmasta:

Kymppirakenne

Kymppi­rakenteen työnjälkeä maailmalla

Kymppirakenteen käden jälkeen voi törmätä useissa eri paikoissa – tässä niistä muutamia merkittävimpiä:

  • Porvoon ortodoksinen kirkko
  • Nikkilän päiväkoti
  • Monninkylän Osuuspankki
  • Porvoon sähköasema
  • Helsingin Ruskeasuon bussivarikko
  • Pornaisten paloasema
  • Porvoon aluesairaalan laboratorio

Tutustu myös muihin referensseihimme.

Vieritä ylös